Olen hiljattain aloittanut Grape Peoplessa uutena fasilitaattorina ja fasilitointivalmentajana. Siirtyminen uuteen tehtävään oli minulle pieni hyppy tuntemattomaan. Vaikka olinkin aiemmissa työtehtävissäni päässyt niin valmentamaan kuin fasilitoimaankin ryhmiä, oli se ollut minulle sivutoimi eikä pääasiallinen työtehtävä.
Olen aina suhtautunut intohimoisesti valmentamiseen ja ryhmien ohjaamiseen, ja ihmisten välisen ymmärryksen lisääntyminen on ollut minulle suuri ilonaihe. Aina en ole ihan tarkkaan itsekään tajunnut, miten olen sitä ymmärrystä saanut luotua.
Uudessa työssäni silmäni avautuivat heti alussa toden teolla fasilitoinnin nerokkuudelle. Tajusin, miksi ja missä tilanteissa olin aiemmin kokenut antoisimmat onnistumisen fiilikset (fasilitoidessani vaikuttavasti) ja toisaalta suurimmat turhautumisen tunteet (kun ihmiset myyvät omia ideoitaan kuuntelematta kanssaihmisiä).
Vanha kokoustapa on tuttu ja nopea, mutta se näennäistehokkuudessaan usein vain hukkaa osallistujien aikaa.
Mietin myös, kuinka monessa epämääräisessä palaverissa olin elämässäni istunut. Tiedäthän – sellaisissa, joissa kyllä näennäisesti tehdään päätöksiä, mutta joita kukaan ei muista jälkeenpäin. Sitten seuraavassa palaverissa ihmetellään, ”miksi tämäkään päätös ei ole johtanut toimiin”. Vanha kokoustapa on tuttu ja nopea, mutta se ”näennäistehokkuudessaan” usein vain hukkaa osallistujien aikaa.
Yhteinen suunta löytyy fasilitoinnin avulla
Fasilitointi kaikessa yksinkertaisuudessaan on avain siihen, että kokouksessa, työpajassa tai palaverissa löydetään yhteisesti hyväksytty suunta.
Yleensä suunnan löytäminen edellyttää ensin yhteisesti tunnustetun ongelman tai luodun vision selkeyttämistä siten, että jokainen ymmärtää sen suurin piirtein samalla tavalla. Tämä vaatii osallistujien välistä vuorovaikutusta – kuuntelua ja keskustelua.
Tämän jälkeen on tärkeää antaa osallistujien tuoda ajatuksensa esille, jotta varmasti löydetään ne sopivimmat ratkaisut, joita kannattaa työstää juuri tässä tilaisuudessa. Näin vältytään keskittymästä sellaisiin asioihin, joille ei voida tässä tilaisuudessa tehdä mitään ja voidaan keskittyä sellaisiin ratkaisuihin, joihin läsnäolijat voivat vaikuttaa. Kaikkien ideoiden kuuleminen on tärkeää myös sitoutumisen vuoksi, jota tarvitaan, kun lopuksi sovitaan toimenpiteistä.
Fasilitointi kaikessa yksinkertaisuudessaan on avain siihen, että kokouksessa, työpajassa tai palaverissa löydetään yhteisesti hyväksytty suunta.
Jos kokouksessa, työpajassa tai palaverissa on hyvän fasilitoinnin seurauksena käyty läpi edelliset vaiheet – selkeytys, ratkaisut, toimenpiteet – ihmiset muistavat paremmin, mitä on keskusteltu ja sovittu.
Kun työskentelyvaiheet on vielä fasilitoinnin perusperiaatteiden mukaisesti toteutettu visuaalisesti, osallistujilla on selkeä kuva sovituista toimenpiteistä verkkokalvoillaan. Kokemukseni mukaan tämä kuva löytyy oikeasti myös osallistujien kännykän valokuvagalleriasta – niin innostuneita he ovat.
Mitä ajatuksia tekstini herätti? Jutellaan aiheesta lisää vaikkapa Linkedinin puolella.
