AI apuna fasilitoidussa työpajassa? Vastaus: kyllä, tekoäly voi tuoda erittäin paljon lisää työpajatyöskentelyyn! Mutta ei siihen kohtaan, johon monet sitä nyt tyrkyttävät, eli yhteenvetojen tekemiseen. Eikä myöskään niin, että tekoäly nopeuttaisi ihmisprosessia – yhteisen ymmärryksen ja sitoutumisen rakentumista.
Missä se sitten auttaa?
Tarkastellaan erikseen ideoiden tai ehdotusten tuottamista ja niiden valintaa eli päätöksiä.
Ideoiden tuottamisvaiheessa AI on aivan verraton apuväline. Mutta. Jos tekoälyn tuomia ehdotuksia ei ymmärretä ryhmässä yhteisesti eli samalla tavalla, eivät ne todennäköisesti pääse jatkoon. Myös sitoutumista ideoihin aletaan rakentaa jo tässä vaiheessa. Tästä syystä on turvallisinta käyttää tekoälyä prosessin alkuvaiheessa ja painottaa keskustelua sen jälkeen. Laadukkain keskustelu tapahtuu pienissä ryhmissä, siksi pienryhmäkeskustelut myös painottuvat seuraavassa esimerkissä.
Esimerkkiprosessi:
- Osallistujat hakevat yksilöinä ehdotuksia käytössä olevalta AI-sovellukselta ja kirjaavat kiinnostavia omalle paperilleen
- Vaihtuvissa pienryhmissä ideoita jalostetaan eteenpäin, jolloin ymmärrys ryhmässä karttuu ja myös vahvistetaan omistajuutta, eli pohjaa sitoutumiselle
- Viimeisten pienryhmien päätteeksi tuodaan parhaat ideat lapuilla seinälle

Ideoiden valintavaiheessa rakennetaan lopullinen sitoutuminen – paitsi ymmärretään ideoita paremmin, myös ymmärretään ryhmän arvoja valintojen takana. Tässäkin vaiheessa tekoäly voi tuoda esimerkiksi lisää dataa päätöksenteon tueksi, mutta lopullisia päätöksiä ei kannata ulkoistaa tekoälylle, koska mitä suurimmalla todennäköisyydellä ryhmä ei tule tällöin sitoutumaan päätökseen.
Esimerkkiprosessi tähän vaiheeseen:
- Osallistujat ottavat kuvan idealapuista ja kysyvät tekoälysovellukselta, mitä kannattaisi huomioida valintaa tehtäessä.
- Tämän pohjalta osallistujat jakavat äänensä, mutta ei seinälle vaan omiin muistiinpanoihinsa
- Sitten näistä äänistä jutellaan – jälleen vaihtuvissa pienryhmissä – tehden muutoksia ääniin ja näin iteroiden kohti yhteistä päätöstä
- Lopuksi äänet merkitään lapuille ja suoritetaan lopullinen valinta

Näitä valittuja ideoitahan voi sitten jatkojalostaa vaikka kysymällä AI:lta uhkia, joita niihin liittyy ja sitten ratkomalla ryhmissä, miten ne vältetään. Mutta sama periaate kuin edellä toimii: kysytään ensin apuja AI:lta ja sitten jutellaan.
Lisäksi kannattaa huomioida, että tekoälyn avulla dataa tulee huikean paljon enemmän ja nopeammassa ajassa. Tämän datan sulattelu ryhmässä, eli aidon yhteisymmärryksen rakentaminen, kestää aiempaa kauemmin. AI:n käyttö ei siis ainakaan suorasti nopeuta työpajaa, vaan saattaa jopa lisätä ajantarvetta.
Summauksena kaikesta tästä: AI ei hoida ryhmäprosessia, ei tuo ihmisiä lähemmäksi toisiaan. Jatkossakin tarvitaan dialogia. Jatkossakin tarvitaan fasilitointia. No, ehkä ei mene kauaa, niin sen fasilitoinninkin hoitaa AI. Mutta lupaan kirjoittaa uuden blogipostauksen heti, kun se tapahtuu.
Jaa artikkeli verkostollesi alla olevista kuvakkeista!
Kun haluat ymmärtää enemmän fasilitoinnista
Miten onnistua yhteistyössä? Kuinka lisätä dialogisuutta työelämässä? Mitä läpimurtopäätökset ryhmässä edellyttävät? Hyödynnä asiantuntijoidemme maksuttomat materiaalit ja paranna taitojasi johtaa työelämän tuloksellisia ryhmäprosesseja!
Lataa maksuttomat oppaat ja katso webinaaritallenteet
Paranna taitojasi johtaa tuloksellisia tilaisuuksia!
Haluatko kehittää osaamistasi ja oppia järjestämään tuloksellisia tilaisuuksia? Parantamalla taitojasi johtaa työelämän ryhmätilanteita autat asiakkaitasi, tiimiäsi ja sidosryhmiäsi onnistumaan yhteistyössä. Opi vuorovaikutteisissa ja käytännönläheisissä valmennuksissamme konkreettisia työkaluja johtaa tuloksellisia tilaisuuksia!
Lue lisää avoimista fasilitointivalmennuksista
Autamme onnistumaan yhteistyössä – myös etänä!
Kuinka hyödyntää fasilitointia organisaatiossanne ja tehdä yhteistyöstä entistäkin vaikuttavampaa? Autamme teitä kehittämään kokous- ja työpajakulttuurianne osallistavammaksi ja yhdistämään asiantuntijoidenne osaamisen. Valmennamme fasilitointitaitoja niin esimiehille, projektipäälliköille kuin asiantuntijoillekin. Kerro meille tarpeestanne ja suunnitellaan yhdessä teitä parhaiten palveleva kokonaisuus. Tiukassa tilanteessa ammattifasilitaattorimme ovat myös käytettävissäsi tilaisuuksien suunnitteluun ja johtamiseen. Toteutamme valmennuksia ja työpajoja suomeksi ja englanniksi.