Osallistavat taidot kilpailutekijäksi – fasilitointi auttoi NCC Suomen projektiryhmiä erottaumaan edukseen
NCC Suomi Oy on yksi johtavista rakennusalan yrityksistä Suomessa ja osa ruotsalaista NCC-konsernia. Toimialoja ovat asunto- ja infrarakentaminen, kiinteistökehitys sekä kiviainestuotanto. Suomessa NCC työllistää noin 900 henkilöä ja sen liikevaihto vuonna 2024 oli noin 370 miljoonaa euroa. Rakentamisen lisäksi NCC panostaa vastuullisuuteen: esimerkiksi työn ja vapaa-ajan yhteensovittamiseen, monimuotoisuuteen sekä avoimeen ja yhdenvertaiseen johtamiseen.
NCC on mukana useissa merkittävissä rakennushankkeissa, joissa kilpailutukseen liittyvä työpajatyöskentely ja kyky tehdä yhteistyötä eri osapuolten kanssa korostuvat. Erityisesti allianssihankkeissa kyky rakentaa luottamusta, hyödyntää osallistujien näkemyksiä ja edistää yhteistä arvonluontia on ratkaiseva kilpailutekijä.
”Fasilitointi on johtamisen väline. Johtaminen on murroksessa, ei vaan rakennusalalla, vaan yleisesti. Siihen fasilitointi on oiva väline! Koska kellään meistä ei ole sitä “suurta viisautta”, vaan joudumme tukeutumaan toinen toisiimme.”
– Tero Kanervo, tarjouspäällikkö, NCC Suomi
Kumppanuus NCC:n ja Grape Peoplen välillä
Yhteistyö NCC:n ja Grape Peoplen välillä käynnistyi vuoden 2023 lopulla, kun yksi projektiryhmä oli valmistautumassa tärkeän kohteen kilpailutukseen. Tavoitteena oli erottua edukseen – ei vain sisällöllisesti, vaan myös sillä, miten tiimi toimii yhdessä ja tuo sen näkyväksi työskentelytavassaan.
“Yhteistoimintakykyä arvioidaan kilpailutustyöpajoissa. Niissä kilpailevat tiimit ratkaisevat hankkeeseen liittyviä tehtäviä, yhdessä tilaajan edustajien kanssa. Kilpailujen ajatus on simuloida aitoja yhteistyön tilanteita. Allianssihankkeen menestyksellinen toteutus edellyttää saumatonta yhteistyötä eri osapuolten välillä. Erityisen haastavaa – ja siksi olennaista – tämä on silloin, kun kumppaneiden osaamis- ja koulutustaustat poikkeavat toisistaan.
Allianssihankkeet ovat arvoltaan ja kestoltaan merkittäviä rakennusprojekteja. Koska kilpailuissa pärjääminen on yrityksille tärkeää, osallistujatiimit pyrkivät tavallisesti harjoittelemaan kisoja varten. On tavallista, että tiimiin kuuluu henkilöitä useasta eri yrityksestä. Näissä tilanteissa valmennukset tarjoavat myös mahdollisuuden tutustua kaikkiin tiimin jäseniin ja suunnitella yhteinen strategia kilpailuihin.” kertoo fasilitaattori-valmentaja Kari Kukkola.
Positiivisen kokemuksen myötä yhteistyö jatkui, ja Grape People on sen jälkeen valmentanut useita NCC:n projektiryhmiä, jotka ovat osallistuneet eri rakennusalan kilpailutuksiin. Fasilitointitaitojen kehittäminen on ollut keskeinen osa valmistautumista – ja auttanut useita tiimejä etenemään kilpailuissa aina voittoon asti.
”Tarjouskilpailut ja työpajat on se ilmeinen tilanne, jossa fasilitointia hyödynnetään. Eli miten eri sidosryhmien ja ammattiryhmien välillä osataan hyödyntää kaikkien osaamista.”
– Tero Kanervo
Valmennuksen keskeiset sisällöt
Yhteisen suunnittelun jälkeen rakennettiin valmennuskokonaisuus, joka sisälsi sekä käytännön työpajaharjoittelua että fasilitoinnin ydintaitojen oppimista.
Valmennuksissa keskityttiin erityisesti kolmeen allianssi- ja yhteistoimintakilpailutuksissa olennaiseen taitoon:
- Yhteisen ymmärryksen rakentamiseen – miten tiimi määrittelee tavoitteet ja varmistaa, että kaikki ymmärtävät suunnan
- Osallistujien aktivoimiseen ja psykologisen turvallisuuden vahvistamiseen – jotta jokainen kokee olevansa mukana ja uskaltaa tuoda näkemyksensä esiin
- Ideoinnin ja päätöksenteon fasilitointiin – miten syntyy uusia ratkaisuja ja kuinka niistä tehdään yhteisiä
NCC:n päävalmentajana on toiminut Grape Peoplen kokenut fasilitaattori Kari Kukkola.

Mihin vaikutettiin?
Valmennuksen jälkeen osallistujilla oli:
- yhteinen rakenne, jolla ohjata arvioitavaa työpajaa
- kyky tehdä yhteistyö näkyväksi – ei vain väittää osaavansa, vaan myös osoittaa se toiminnalla
- konkreettisia menetelmiä työpajan eri vaiheisiin: aloitukseen, ideointiin, priorisointiin ja yhteenvetoon
- valmius reflektoida työskentelyä ja kehittää tiimin toimintaa jatkuvasti
”Välitön etu on se, että tarjouskilpailut, joihin olemme valmentautuneet, niissä olemme pärjänneet. Toki, jos hyöty jäisi vain tähän, eikä jatkuisi toimintana hankkeissa, kyseessä olisi ollut pelkkä näytelty teatteri. Pitkäaikainen hyöty tulee siitä, että olemme olleet murtamassa sitä vanhaa tapaa johtaa ja ajatella, miten teemme yhdessä töitä.”
– Tero Kanervo, tarjouspäällikkö, NCC
Harjoittelu tapahtui realistisilla tilanteilla ja tiimille merkityksellisillä teemoilla. Tämä teki oppimisesta heti sovellettavaa. Valmennuksen aikana syntyi myös uusia oivalluksia siitä, miten työpajoja voi hyödyntää myös organisaation sisäisessä yhteistyössä ja päätöksenteossa – ei vain kilpailutilanteessa.
Mikä on tehnyt yhteistyöstä onnistuneen?
Valmennukset eivät ole olleet valmiin mallin tarjoamista ulkoa, vaan mahdollistaneet tiimien oman tavan löytymisen. Yhdessä harjoitellen on syntynyt toimiva malli, joka on kestänyt myös arviointitilanteissa.
”Fasilitoinnille on oiva aika alalla nyt, kun työpajamuotoinen työskentely on jo uinut osaksi toimintatapoja. Nyt on hyvä hetki sille, että perinteisten kokousten sijaan otamme fasilitoinnin keinot käyttöön myös arjen kokoustilanteisiin.”
– Tero Kanervo, tarjouspäällikkö, NCC
Kokonaisuutena fasilitointivalmennuksista on tullut osa NCC:n tapaa valmistautua vaativiin kilpailutuksiin – ja yksi tekijä, joka on tukenut organisaatiota menestymään niissä.
Kuinka voimme auttaa teitä onnistumaan?
Fasilitointia voi hyödyntää lukuisissa työelämän tilanteissa. Anna meidän auttaa yhdistämään asiantuntijoidenne osaaminen yhteisten tavoitteidenne saavuttamiseksi. Valmennamme tarvittavat taidot henkilöstönne tai tulemme ulkopuoliseksi tueksi teille tärkeään tilaisuuteen. Kalleinta on yhdessä käytetty aika – me teemme siitä aidosti arvokasta. Kun haluat takeet tuloksellisista tilaisuuksista, olemme oikea valinta kumppaniksenne. Lupauksemme on, että yhteistyössä kanssamme ette koskaan jää yksin. Kerro meille tarpeestanne ja suunnitellaan yhdessä teitä parhaiten palveleva kokonaisuus. Toteutamme valmennuksia ja työpajoja suomeksi ja englanniksi. Toimivampi yhteistyö tuo parempia tuloksia!
