Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka tuottaa uutta tieteellistä tietoa ja siihen perustuvia ratkaisuja sekä kouluttaa tulevaisuuden suunnannäyttäjiä. Vuonna 1958 perustettu Oulun yliopisto on yksi Suomen monitieteisimpiä ja suurimpia yliopistoja. Oulun yliopistossa työskentelee 3800 ihmistä.
Varmuutta ja rohkeutta fasilitointiin
Oulun yliopistolta kerrotaan, että heidän työssä tulee usein tarve fasilitoida työpajoja tutkijoille ja muulle yliopiston henkilökunnalle. He kaipasivat fasilitointitekniikoita niin live-työpajoihin kuin myös verkossa pidettäviin tilaisuuksiin.
Erityinen tarve oli saada tieteiden väliseen työskentelyyn apuja, miten saada ihmiset puhumaan yhteistä kieltä ja luomaan yhteistä ymmärrystä esim. suurissa hankevalmisteluissa ja strategiatyössä.
Osa henkilökunnasta oli jo käynyt fasilitointikoulutuksen, mutta tekniikoiden käyttöön ottaminen oli jäänyt ja he kaipasivat varmuutta ja rohkeutta rooliin. He halusivat myös omien prosessien kehittämiseen toimivia työkaluja fasilitoinnista.
Koulutukseen osallistui yhteensä 20 asiantuntijatehtävissä työskentelevää henkilöä kahdesta eri yksiköstä: tutkimus- ja projektipalvelut sekä strategian ja tiedepolitiikan yksiköistä.
Yhteistyö sujui saumattomasti. Työpajan toteutus oli erinomainen. Henna jaksoi innostaa ja kannustaa meitä kaksi pitkää päivää, vielä juuri ennen juhannusta ja kesälomia. Tuntui, että kaikki osallistujat oikein odottivat, että pääsevät ottamaan opitut taidot käyttöön. Lyhyessä ajassa Henna sai opetettua meille uuden asian tehokkaasti, koko ajan itse fasilitoiden. Koulutuksen tuloksena perustimme Oulun yliopistoon fasilitointikerhon ja olemme fasilitoineet jo useita eri tilaisuuksia talon sisällä ja myös ulkopuolella.
Valmennuksen tilaaja
Grape People päätyi kumppaniksi
”Olimme kuulleet hyvää palautetta kollegoilta, jotka olivat osallistuneet Grapen fasilitointikoulutuksiin aiemmin. Ennen koulutusta kävimme keskustelua tarpeista ja sisällöistä, ja saimme juuri meille sopivan kurssin. Koulutus oli innostava ja kouluttaja Henna oli äärimmäisen asiantunteva. Hänellä oli hyvä valikoimia fasilitointitekniikoita, joita pääsimme harjoittelemaan kattavasti. Hän loi koulutukseen osallistujien keskelle turvallisen ja kannustavan tunnelman.” -Valmennuksen tilaaja
Kuinka voimme auttaa teitä onnistumaan?
Fasilitointia voi hyödyntää lukuisissa työelämän tilanteissa. Anna meidän auttaa yhdistämään asiantuntijoidenne osaaminen yhteisten tavoitteidenne saavuttamiseksi. Valmennamme tarvittavat taidot henkilöstönne tai tulemme ulkopuoliseksi tueksi teille tärkeään tilaisuuteen. Kalleinta on yhdessä käytetty aika – me teemme siitä aidosti arvokasta. Kun haluat takeet tuloksellisista tilaisuuksista, olemme oikea valinta kumppaniksenne. Lupauksemme on, että yhteistyössä kanssamme ette koskaan jää yksin. Kerro meille tarpeestanne ja suunnitellaan yhdessä teitä parhaiten palveleva kokonaisuus. Toteutamme valmennuksia ja työpajoja suomeksi ja englanniksi. Toimivampi yhteistyö tuo parempia tuloksia!