Ammattifasilitaattorin käsikirja on 450-sivuinen hakuteos, jossa on kaikki olennainen fasilitoinnista.
Luettavissa myös e-kirjana Bookbeat ja Nextory -palveluissa.
Työpaikkademokratia on vaikeaa – Ammattifasilitaattorin käsikirja tuo helpotuksen ryhmien päätöksentekoon
”Tein työtä isoissa organisaatioissa ja löysin itseni aina riidoista. Enkä ollut yksin. Tuntui siltä, että kaikilla muillakin työelämä oli täynnä ristiriitoja. Silloin kuulin fasilitoinnista, ajattelin, että tämä parantaa koko maailman, vaihdoin uraa ja ryhdyin fasilitaattoriksi” kertoo Ammattifasilitaattorin käsikirjan kirjoittaja Pepe Nummi.
Fasilitointi on päätöksenteon helpottamista ryhmässä. Sen avulla edistetään työpaikkademokratiaa ja saadaan hiljaistenkin äänet kuulumaan. Fasilitointi auttaa arkisissa kohtaamisissa, kuten palavereissa. Lisäksi se on organisaation kehittämisen ja johtamisen työväline.
Pepe Nummi julkaisi vuonna 2007 Fasilitaattorin käsikirjan (126 sivua). Kirja oli Suomen ensimmäinen teos fasilitoinnista ja se käännettiin venäjäksi ja kiinaksi. Vuosien vierähdettyä ja kokemuksen kartuttua Nummelle on kertynyt fasilitoinnista lisää laaja-alaista ymmärrystä ja uusia menetelmiä. Näin vuonna 2022 uudesta kirjasta tulikin 460 sivun hakuteos. Kirja on jo julkaistu englanniksi ja kääntäminen on aloitettu kiinan, ukrainan ja japanin kielille.
Kirjailija
Pepe Nummi on johtanut kansainvälisiä tiimejä vuodesta 1990 ja fasilitoinut yli 20 vuotta. Hän on maamme ensimmäinen sertifioitu ammattifasilitaattori, yksi Suomen ensimmäisen fasilitointiin erikoistuneen yrityksen Grape Peoplen perustajajäsenistä, Suomen fasilitaattorit ry:n ensimmäinen puheenjohtaja ja idealogi -menetelmän kehittäjä.
Pepe on kirjoittanut teokset Fasilitaattorin käsikirja (2007), Virtuaalifasilitaattorin käsikirja (2012), Beyond Brainstorming – Idealogue (2016) ja Fasilitoivan johtamisen käsikirja (2018). Pepen kirjoja on käännetty kuudelle kielelle ja hän on pitkän kansainvälisen uransa aikana sekä fasilitoinut yli 25 maassa että valmentanut yli 15 000 fasilitaattoria.
Kurkkaa kansiin: Tunteiden käsittely
Neljä erilaista esimerkkitapausta, jotka havainnollistavat tunnepitoisia tilanteita ja niiden käsittelemistä:
- Tunteiden käsittelystä saatava terapeuttinen hyöty
- Projektin negatiivisten tunteiden käsitteleminen
- Negatiivisista kokemuksista yli pääseminen
- Työpajan tulosten aiheuttaman epävarmuuden, pelkojen ja vihantunteiden käsitteleminen
Lataa maksuton kirjanäyte tunteiden käsittelystä ja kurkkaa kirjan kansien väliin!
Kenelle kirja on tarkoitettu?
Kirjasta on hyötyä sinulle, joka olet…
- kokenut fasilitaattori ja haluat haastaa ajatteluasi
- toimit ryhmien parissa esimerkiksi kehitystehtävissä, valmentajana, konsulttina tai johtotehtävissä
- halukas parantamaan taitojasi tuloksellisten ryhmäprosessien johtamisessa
- kiinnostunut osallistavan ja itseohjautuvan työkulttuurin rakentamisesta
Kuule 3 tarinaa + 3 konseptia kirjasta
Tervetuloa maksuttomaan webinaariin kuulemaan kutkuttavia tarinoita tunteista ja taisteluista, joita ilman ei organisaatioiden ja osaamisen kehittämisessä ole voinut onnistua. Pääset osaksi Pepe Nummen matkasta maailmalla ja syvällä ihmisyyden ytimissä.
- Kuinka käsitellä tunteita ryhmässä?
- Kuinka hyödyntää tarinoita työssä?
- Miten selvitä hankalista ryhmätilanteista?
Näihin kysymyksiin kurkistamme webinaarissa!


Kirjan ensiavaus julkkareissa 2.12.2022!
Julkistamistilaisuus oli innostava aamupäivä, jossa opimme toinen toisiltamme osallistavien toimintatapojen avulla. Koulutus- ja verkostoitumistapahtumassa juhlistimme yhdessä uutuuskirjan ensiavausta!
Hyödynsimme ryhmän osaamista kaivelemalla hiljaista tietoa yhteiseen käyttöön Hello- ja Aarteenmetsästys -menetelmien luovalla yhdistelmällä. Osallistujat valitsivat selvittää vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin:
- Miten fasilitoida polarisoitunutta ryhmää?
- Kuinka estää näennäisosallistaminen?
- Miten luoda turvallinen ilmapiiri?
- Miten pintatiedosta oikeisiin syvällisempiin tietoihin?
- Mitä tehdä haastavissa ryhmätilanteissa?
- Miten viedä fasilitoidut ratkaisut arkeen?
Lue, mitä osallistujat kirjoittivat julkkareista LinkedInissä täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä!
Matkalla ammattifasilitaattoriksi
Haluatko luoda onnistuneen yhteistyön edellytykset työelämän haastavissakin tilanteissa? Taitavaksi ja itsevarmaksi fasilitaattoriksi ei opi vain kirjoja lukemalla, vaan todellisissa ryhmätilanteissa harjoittelemalla, reflektoimalla ja yhdessä oivaltamalla. Paranna taitojasi johtaa tuloksellisia tilaisuuksia ja sertifioudu fasilitaattoriksi. Tutustu valmennusohjelmaan Sertifioitu fasilitaattori ja hyppää kanssamme fasilitoinnin syvään päätyyn!
Lisätiedot
Josefina Kanerva
markkinointivastaava
0505500654
josefina@grapepeople.fi
Tilaa arvostelukappale
Saatavilla myös pdf-versio.