Vuoden Nuori Johtaja x Grape People.

Grape People mukana Vuoden Nuori Johtaja 2026 tuomaristossa

Grape Peoplen toimitusjohtaja Bettina Kanninen on mukana Vuoden Nuori Johtaja 2026 A-alueen tuomaristossa. JCI Finland eli Suomen Nuorkauppakamarit ry järjestää kilpailun vuosittain syksyllä.

Mikä Vuoden Nuori Johtaja -kilpailu on?

Vuoden Nuori Johtaja on JCI Finlandin eli Suomen Nuorkauppakamarit ry:n järjestämä valtakunnallinen tunnustuspalkinto, jota on jaettu jo vuodesta 2007 lähtien.

Kilpailussa etsitään alle 40-vuotiasta johtajaa, joka on omalla toiminnallaan osoittanut rohkeutta uudistaa, osallistaa ja rakentaa työyhteisöään. Johtajaa, joka näyttää esimerkillään, millaista hyvä johtajuus on tämän päivän muuttuvassa työelämässä.

Kilpailu etenee vuosittain samalla kaavalla:

  • Syyskuu: Johtajien ehdotusaika on aina 1.–30.9. Kuka tahansa (esim. työntekijä, kollega, esihenkilö, asiakas tai yhteistyökumppani ) voi ehdottaa mielestään esimerkillistä nuorta johtajaa.
  • Alue-arviointi: Ehdotukset käydään läpi alueellisesti. Suomi on jaettu neljään kilpailualueeseen (A–D), ja jokaisella alueella toimii oma tuomaristo, joka arvioi alueen ehdotukset.
  • Lokakuu: Kilpailun finalistit julkistetaan.
  • Marraskuu: Voittaja julkistetaan näyttävässä palkitsemistilaisuudessa Helsingin Pörssitalolla.

Lue lisää Vuoden Nuori Johtaja -kilpailusta.

Miksi Grape People on mukana Vuoden Nuori Johtaja -tuomaristossa?

Grape Peoplen Bettina Kanninen on kutsuttu mukaan kilpailun A-alueen (Etelä-Suomi) tuomaristoon arvioimaan alueen ehdokkaita.

Rooli sopii luontevasti Grape Peoplen ydinosaamiseen, sillä hyvä johtajuus tämän päivän työelämässä vaatii juuri niitä taitoja, joita Grape People opettaa päivittäin. Kykyä osallistaa, rakentaa yhteistä ymmärrystä ja johtaa muutosta yhdessä ihmisten kanssa, ei heidän ohitseen.

Kilpailun teemana on Nuoret johtajat, jotka uudistavat ja osallistavat työyhteisöjään. Teema kulkee käsi kädessä sen kanssa, mitä Grape People on tehnyt fasilitoinnin parissa jo vuodesta 2003 lähtien. Pääsy mukaan tuomaristoon on myös hieno mahdollisuus nostaa esiin niitä nuoria johtajia, jotka jo nyt tekevät asiat toisin.

Mitä tuomarointi käytännössä pitää sisällään?

Ehdotusaika Vuoden Nuori Johtaja 2026 -kilpailuun päättyy aina syyskuun lopussa. Sen jälkeen vuorossa on alueiden tuomaristotyö, jonka pohjalta kilpailun finalistit julkistetaan lokakuun aikana.

Itse voittaja selviää perinteiseen tapaan marraskuussa järjestettävässä palkitsemistilaisuudessa Helsingin Pörssitalolla TO 5.11.2026.

Pysy siis kuulolla, tänäkin vuonna valitaan jälleen uusi erinomainen Vuoden Nuori Johtaja!

"Hyvä johtaminen lähtee positiivisesta ihmiskäsityksestä: lähtökohtaisesti ihmiset haluavat tehdä hyvää työtä. Kurilla ja kontrollilla emme saa ihmisistä parasta irti, vaan ainoastaan välttämättömän. Luottamus on parempi lähtökohta. Kun johtajina osoitamme luottamusta ja arvostusta, rakennamme edellytyksiä onnistumiselle. Korkeat odotukset ja inhimillisyys mahtuvat samaan lauseeseen – ja hyvään johtamiseen. Hyvä johtaminen on lämminhenkistä, mutta ei pehmeää. Vastuu ja vaikeat keskustelut ovat olennainen osa hyvää johtamista."