Grape People Finland Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimetty Bettina Kanninen, joka on aloittanut tehtävässään 1.1.2023. Bettina jatkaa myös aiemmassa roolissaan asiakastyössä fasilitaattori-valmentajana.
Bettina on aloittanut Grape Peoplen palveluksessa tammikuussa 2018 ja kasvanut eri tehtävien myötä nykyiseen rooliinsa. Bettina aloitti myynnin ja markkinoinnin tehtävistä, ja uudisti yrityksen digitaalisen asiakaspolun. Hän on ratkaisumyynnin ja asiakastyöskentelyn ammattilainen, joka löytää yhteistyössä asiakkaiden kanssa tulokselliset tavat toimia. Bettina on kerännyt kiitosta sekä tiimien kehittämisessä, strategiatyössä että kompleksisten muutostilanteiden fasilitaattorina. Hän on tuonut asiakkaillemme merkittäviä tuloksia mm. Allianssi-kilpailutusten voittona. Valmentajana hänet tunnetaan sydämellisenä ja johdonmukaisena. Bettina on osoittanut urallaan johtajuutta ja projektien jämäkkää loppuun saattamista.
Viime vuosina toimitusjohtajana toiminut yrityksen perustajajäsen Pepe Nummi jatkaa kansainvälisellä urallaan maailman valloitusta fasilitoinnilla ja toimii Grape People Finland Oy:n hallituksen puheenjohtajana.
”Bettina on meillä uransa aikana onnistunut kaikessa, mihin on ryhtynyt. Se olisi jo hyvä syy valita Bettina toimitusjohtajaksi, mutta tärkeintä on se, että Bettina on Grapelaisten yhdessä valitsema ja kaikkien luottamuksen ansainnut. Tästä tulee mahtavaa!”
Pepe Nummi, fanaattinen fasilitaattori ja Grape People Finland Oy:n hallituksen puheenjohtaja
Mitä Bettina lupaa uudessa roolissaan toimitusjohtajana Grape Peoplen asiakkaille?
”Haluaisin luvata, että olemme luomassa tulevinakin vuosina inhimillisempää työelämää, jossa yksiöiden hyvinvointi ja organisaatioiden menestys eivät ole toisensa pois sulkevia, vaan ennen kaikkea toisiaan tukevia tekijöitä. Lupaan, että olemme jatkossakin luomassa parempaa työelämää yhdessä asiakkaidemme kanssa. Haluaisin myös luvata, että olemme entistä helpommin lähestyttävissä ja meille voi aina soittaa tai laittaa Linkkarissa viestiä. Aina voi ottaa yhteyttä!”
Asiakkaidemme suusta
Bettina Kanninen
Bettina on vuorovaikutuksen asiantuntija, jolla on yli 10 vuoden kokemus työskentelystä yksilöiden ja ryhmien kanssa sekä julkisella sektorilla että valmennusyrittäjänä. Bettinan tavoitteena on luoda edellytykset hyvinvoiville yksilöille toimivissa työyhteisöissä.
Bettinan supervoima on rakentaa luottamuksen kautta rohkean kohtaamisen ilmapiiriä, missä voidaan turvallisesti keskustella oikeista ongelmista ja päästä niistä eteenpäin. Bettinan missiona on tukea työyhteisöjä rohkeassa kasvussa kohti merkityksellisyyttä ja menestystä. Tutustu tarkemmin tästä!

Grape People Finland Oy on fasilitointiin erikoistunut valmennus- ja konsultointiyritys. Kehitämme organisaatioita ja tiimejä fasilitoitujen työpajojen ja fasilitointivalmennusten keinoin. Erityisosaamisemme on tuloksellisten ryhmäprosessien suunnittelussa ja johtamisessa.