Sekä työ että sen johtaminen on ollut – ja on edelleen – murroksessa. Työ on muuttunut monimutkaisemmaksi, korostaen yhteistyötä, luovuutta ja jatkuvaa oppimista. Tämä murros on pakottanut organisaatiot siirtymään kohti verkostomaisempia ja joustavampia rakenteita, joissa päätöksenteko on hajautettu ja työskentely perustuu yhteistyöhön siiloihin poteroitumisen sijaan. Tämä edellyttää johtajilta uusia taitoja, kuten fasilitointia ja avoimen ilmapiirin luomista tukeaksemme innovaatioita ja kehitystä. Fasilitoiva johtaminen nousee esiin tehokkaana työkaluna nykypäivän liiketoimintaympäristössä, jossa perinteiset johtamistavat ovat osoittautuneet riittämättömiksi nopeasti muuttuvassa ja kompleksisessa ympäristössä.
Mitä on fasilitoiva johtaminen?
Fasilitoiva johtaminen on inhimillisesti kestävä lähestymistapa asiantuntijaorganisaatioissa. Se ei tarkoita ohjeiden antamista tai päätösten tekoa hierarkkisesti, vaan pikemminkin osallistavaa ryhmän ohjaamista kohti yhteisiä päämääriä. Fasilitoiva johtaja luo tilaisuuksia ja ympäristöjä, joissa ihmiset voivat kokoontua, jakaa näkemyksiään ja luoda yhteistä toimintakulttuuria.
Tämä johtamistyyli eroaa perinteisestä mallista hajauttamalla päätöksentekovaltaa ja antamalla enemmän autonomiaa henkilöstölle. Johtajan rooli muuttuu ohjaavasta yhteistyön mahdollistajaksi, joka perustaa toimintansa avoimeen vuorovaikutukseen, yhteiseen päätöksentekoon ja jatkuvaan oppimiseen.
Fasilitoiva johtaminen ilmenee vuorovaikutustilanteissa, joissa johtaja toimii enemmän fasilitaattorina kuin päätöksentekijänä. Hänen tehtävänsä on rakentaa ryhmällä yhteistä ymmärrystä, suuntaa ja sitoutumista asetettuihin tavoitteisiin. Tällainen johtamismalli edistää yhteistyökulttuurin syntymistä ja ehkäisee organisaation siiloutumista.
Yhteistyöllä menestykseen – fasilitointi johtamisen ytimessä
Fasilitoivan johtamisen 5 hyötyä
Fasilitoiva johtaminen tarjoaa useita etuja organisaatiolle ja sen ihmisille:
- Yhteinen suunta: Säännöllinen tavoitteiden seuranta ja uudelleenarviointi varmistavat, että tiimillä on selkeä suunta ja yhteinen ymmärrys tavoitteista.
- Roolien ja tehtävien selkeys: Autonomian lisääntyessä on tärkeää, että tiimin jäsenet ymmärtävät selkeästi omat roolinsa ja vastuunsa. Fasilitoiva johtaminen auttaa varmistamaan, että jokainen tietää, mitä odotetaan ja mitä tehtäviä kullekin kuuluu.
- Itseohjautuvuus: Fasilitoiva johtaja rohkaisee tiimin jäseniä ottamaan vastuuta omasta työstään ja tekemään päätöksiä yhdessä. Tämä edistää tiimin itseohjautuvuutta ja vähentää tarvetta (mikro)managerointiin.
- Motivaatio: Osallistaminen päätöksentekoon lisää tiimin jäsenten sitoutumista ja motivaatiota. Kun jokainen tuntee olevansa osa päätöksentekoprosessia, he ovat motivoituneempia tekemään töitä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
- Sitoutuminen: Osallisuuden kokemus vahvistaa sitoutumista työyhteisöön, lisäksi se lisää kokemusta työn merkityksellisyydestä. Merkityksellisyyden kokemus parantaa työtyytyväisyyttä, ja näin vähentää henkilöstön vaihtuvuutta sekä siitä aiheutuvia kustannuksia.
Miksi fasilitoiva johtaminen on tärkeää itseohjautuvassa organisaatiossa?
Fasilitoiva johtaminen on elintärkeää itseohjautuvassa organisaatiossa. Siinä tarvitaan johtajia, jotka kykenevät taitavasti ohjaamaan ryhmien toimintaa ja päätöksentekoa. Vaikka erilaiset johtamistavat ovat tarpeen eri tilanteissa, fasilitoiva johtaminen nousee erityisen merkittäväksi silloin, kun tavoitteena on yhteisen ymmärryksen rakentaminen, yhteistyön edistäminen ja sitoutumisen vahvistaminen. Ilman fasilitoivan johtamisen taitoja itseohjautuvuus voi johtaa organisaatiossa sekasortoon.
Fasilitoivan johtamisen edellytykset
Fasilitoivan johtamisen edellytykset
Fasilitoiva johtaminen edellyttää seuraavia kompetensseja johtajalta:
- Kyky tunnistaa roolinsa mahdollistaja: Johtajan on pystyttävä päästämään irti kontrollista, jaettava vastuuta ja annettava asiantuntijoille tilaa, sekä toimia yhteistyön mahdollistajana.
- Kyky luoda avoin ja turvallinen ilmapiiri: On tärkeää, että johtaja luo tilan, jossa tiimin jäsenet voivat ilmaista mielipiteensä ja tunteensa vapaasti.
- Kyky johtaa ryhmädynamiikkaa ja -prosesseja: Fasilitoivan johtajan tulee osata ohjata ryhmäkeskusteluja ja työskennellä tehokkaasti ryhmän kanssa kohti yhteisiä tavoitteita.
- Kyky tehdä päätöksiä ryhmässä: Johtajan on osata osallistaa asiantuntijat päätöksentekoon sen eri vaiheissa, ja pystyttävä tekemään laadukkaita päätöksiä ryhmässä. (Eihän päätöksenteko teillä vaan näytä tältä?)
Rohkaisun sanoja loppuun
Fasilitoiva johtaminen tarjoaa tehokkaan ja inhimillisesti kestävän lähestymistavan johtamiseen nykypäivän liiketoimintaympäristössä. Se mahdollistaa itseohjautuvan ja motivoituneen työkulttuurin rakentamisen, mikä puolestaan johtaa parempiin tuloksiin ja vahvempaan sitoutumiseen. Johtajien, jotka haluavat menestyä ja toimia inhimillisesti vastuullisella tavalla, rohkaisen tutustumaan fasilitoivan johtamisen periaatteisiin ja käytänteisiin.
Tie tuloksiin inhimillisesti kestävällä tavalla
Haluatko kehittää johtamistaitojasi ja oppia luomaan itseohjautuvaa työkulttuuria kestävästi? Kaipaatko konkreettisia keinoja, joilla edistää eettisesti kestävää päätöksentekoa asiantuntijaorganisaatiossa? Tai ehkä aihe puhuttelee sinua muutoin?
Katso tallenne sinulle sopivana ajankohtana!
Lataa Itseohjautuvuus edellyttää vastuullista johtamista -webinaarin tallenne. Itseohjautuvan työn aikakaudella on mietittävä uusiksi, mitä hyvä johtaminen todella on. Tallenteelta kuulet konkreettisia keinoja, joiden avulla inhimillisesti kestävää johtamista voi toteuttaa vaikka heti!
Jaa artikkeli verkostollesi alla olevista kuvakkeista!
Keskustellaan aiheesta lisää!
Teitä palvelevat ammattifasilitaattori-valmentajat, jotka ovat intohimoisesti työhönsä suhtautuvia tiimien ja organisaatioiden kehittämisen asiantuntijoita. Ota yhteyttä, niin sovitaan maksuton etätapaaminen ja keskustellaan aiheesta lisää!