Skype for Business poistuu 31.7.2019, Teams korvaa

Skype for Business: viimeinen käyttöpäivä on 31.7.2021

Noin kaksi vuotta sitten Microsoft kertoi, että Teams tulee ennen pitkää korvaamaan Skype for Business:in. Mitään aikajanaa ei vielä silloin kerrottu, mutta viesti oli selvä: pikkuhiljaa kannattaa aloittaa siirtyminen.

Nyt Microsoft on kertonut myös Skypen viimeisen käyttöpäivän: 31.7.2021. Tällöin loppuu siis Skype for Business Online – Office 365:stä tarjottu Skype. Organisaatiot, joilla on oma (on-premise) Skype-palvelin, voivat jatkaa sen käyttöä paljon pidempään, sillä tänä vuonna julkaistaan vielä Skype for Business Server 2019. Microsoft tukee Server-tuotetta aina vuoteen 2025 saakka.

Mitä tämä tarkoittaa meidän etäkokousvalmennustemme kannalta?

Me olemme aina keskittyneet valmentamaan alustariippumattomasti. Tähän saakka asiakkaidemme keskuudessa ehdottomasti suosituin etäkokousalusta on ollut Skype for Business. Kokousalustat ovat kuitenkin nyt murroksessa, sillä Skype korvautuu monessa organisaatiossa jollakin muulla ratkaisulla.

Päivitys 2.10.2020: Teamsin uudet ominaisuudet tekevät siitä varsin houkuttelevan alustan fasilitointiin

Grape People - Etäkokoukset, etäkokouskoulutus, etäkokousvalmennus - kokousalustat

Jotkut ovat siirtyneet Googlen asiakkaiksi ja käyttävät Hangoutsia kokoustamiseen. Toiset käyttävät Webexiä, GoToMeetingiä tai Zoomia. Teams on Microsoftin vastaus poistuvalle Skypelle, mutta jotkut saattavat mieluummin valita jonkin nimenomaan kokouksiin keskittyneen tuotteen, sillä Teams on paljon muutakin kuin kokousalusta. Jos esimerkiksi Slack on saanut organisaatiossa suuren suosion, Teams ei ole ilmiselvä korvaaja Skypelle, sillä Slackissa ja Teamsissa on paljon kilpailevia ominaisuuksia.

Paremmat etäkokoukset eivät riipu kokousalustasta

Kokousalustat tulevat ja menevät. Meidän viestimme on: käytit sitten mitä etäkokousvälinettä tahansa, me autamme sinua ottamaan välineestä kaiken hyödyn irti. Kokousalusta on kuitenkin vain pohja hyville kokouksille, koulutuksille ja työpajoille. Sen päälle rakentuvat hyvät toimintatavat ja dokumentaatiokäytännöt. Niiden avulla yhteisestä ajasta saadaan paras mahdollinen lopputulos.

Kirjoittajasta

Jonas Rajanto on verkkotyöskentelyyn erikoistunut fasilitaattori ja valmentaja Grape Peoplella. Hän valmentaa virtuaalifasilitointitaitoja tiiminvetäjille, projektipäälliköille, kouluttajille, myyjille ja muille, joille verkkotilaisuudet ovat olennainen osa työtä. Jonaksen tavoite on tehdä virtuaalisessioista yhtä vaikuttavia ja miellyttäviä kuin kasvotusten tapaamiset.

Katso Jonas Rajannon esittely ja video

Etäkokousten osallistava johtaminen

Kuinka johdan etäkokouksia tehokkaasti ja tuloksellisesti? Miten varmistan, että ymmärrämme käsiteltävän asian samalla tavalla? Mistä tiedän, ovatko ihmiset sitoutuneita yhteiseen päätökseen ja sovittuihin toimenpiteisiin? Näihin kysymyksiin saat vastauksen Etäkokousten osallistava johtaminen -minivalmennuksessa. Tässä tehokkaassa minivalmennuksessa opit kolme hyvän etäkokouksen kulmakiveä.

Tutustu: Etäkokousten osallistava johtaminen -minivalmennus

Toteutamme organisaatioille myös laajempia valmennuksia tilauksesta. Kerro meille lähtötilanteestanne, niin suunnittelemme tarpeisiinne räätälöidyn valmennuskokonaisuuden. Yhteistyössä varmistamme, että osallistujat saavat valmennuksesta aitoa hyötyä omassa työssään.

Lue lisää: Vaikuttavat etäkokoukset -valmennukset organisaatioille

Pyydä tarjous valmennuksesta