Kun tapaamme toisemme – tapahtui se sitten kokoushuoneessa, työpaikan keittiössä, kaupan kassalla tai ruokapöydän ääressä – arvioimme toistemme tunnetilaa lukuisin keinoin.

Kun tapaamme toisemme etänä, toisen tunnetilan arviointi vaikeutuu merkittävästi. Kahdenkeskinen videokokous on paras tilanne: näen koko ajan toisen kasvon ilmeet ja kehonkielen. Noh, ainakin auttavasti. Monesti kamera ei osoita suoraan kasvoja päin tai se on väärällä korkeudella. En näe ihmisen koko kehoa, vaan ainoastaan osan siitä.

Jos katsomme yhdessä jotakin sisältöä, kuten vaikkapa tarjousta, en näe henkilön ilmeitä tai kehonkieltä samalla, koska näytölle ei mahdu sekä tarjousta että videokuvaa. Lisäksi ihminen on näytöllä yleensä paljon pienempi kuin tosielämässä.
Jos etäkokouksessa on enemmän kuin kaksi osallistujaa, haastetaso nousee entisestään.

Yhteenvetona ihmisten lukeminen etänä — etenkin ryhmässä — on siis vaikeaa kaikkein parhaimmillakin välineillä. Jos siis puhutaan 2010-luvun teknologiasta…
Tähän vuoteen saakka paras teknologia etäkokoustamiseen on ollut organisaatiosta riippuen esimerkiksi Skype for Business, Microsoft Teams, Webex, Google Hangouts, Zoom tai GoToMeeting. Kaikissa pätevät edellä mainitut rajoitukset.
Olemme kuitenkin etäkokousten vallankumouksen äärellä. Miksi?
Virtuaalitodellisuus muuttaa etätyön luonnetta
Virtuaalitodellisuus (VR) matkii fyysistä todellisuutta paljon paremmin, kuin nykyiset etäkokoustyökalut. Liittyäkseen VR-kokoukseen jokainen osallistuja pukee silmikon päähänsä ja ottaa (yleensä) ohjaimet kumpaankin käteen.
Jokaisella on myös avatar eli hahmo, joka edustaa heitä. Hahmot seisovat tai istuvat yhteisessä virtuaalihuoneessa. Kun katsomme ympärillemme, muut näkevät, mihin katsomme. Kun liikutamme käsiämme, muut näkevät tämän liikkeen. Hahmojen sijainti suhteessa päämme asentoon myös vaikuttaa siihen, mistä suunnasta ääni kuuluu. Niin kuin fyysisessä todellisuudessa.




Nämä yksinkertaiset muutokset vaikuttavat tunnelmaan suunnattomasti: yhtäkkiä voimme jälleen kommunikoida katseemme ja kehonkielemme avulla. Meidän on helpompi kuulla muita ja vaihtaa puheenvuoroa sujuvasti. Voimme viitata, kun haluamme puheenvuoron. Kun innostumme jostakin, se näkyy hahmon kehonkielestä.
Voit katsoa 10 minuutin videopätkän esimerkin demotyöpajasta Gluen lanseeraustilaisuudesta. Demotyöpaja alkaa 1:29:00 kohdalla.
Uusin teknologia tekee tapaamisista yhä uskollisempia fyysisille tapaamisille
Tässä Oculus Researchin videossa kerrotaan uudesta teknologiasta, jonka avulla ihmisistä voidaan luoda hahmoja, jotka ovat varsin todentuntuisia. Kanssakäyminen muistuttaa kasvotusten tapaamista jo niin suurelta osin, että hienovarainen kehonkielikin on luettavissa.
Eihän tapaaminen VR:ssä koskaan tule olemaan sama asia, kuin näkeminen naamatusten, sillä siitä puuttuu esimerkiksi tuiki tärkeä kosketus. Samoin aidon fyysisen ympäristön jakaminen haittaa aidon yhteyden tunnetta.

Silti pääsemme lähemmäksi tätä fyysistä tapaamista kuin koskaan ennen. Väitänkin, että palaverit ja työpajat VR:ssä tulevat olemaan paljon laadukkaampia kuin nykyiset etäkokoukset. Voimme paremmin luoda luottamusta ja kokea tuntevamme toisen osapuolen, kuin nykyisten pienten videoikkunoiden kautta.
Paranna vuorovaikutusta ja vaikuttavuutta verkkotilaisuuksissa!
Toteutamme organisaatiollenne tarpeisiinne räätälöityjä valmennuksia tilauksesta. Yhteistyössä varmistamme, että osallistujat saavat valmennuksesta aitoa hyötyä omassa työssään. Autamme soveltamaan fasilitointitaitoja niin virtuaalitodellisuudessa kuin nykyisiäkin etäkokousalustoja (mm. Skype for Business, Microsoft Teams, Google Meet, Zoom ja WebEx) hyödyntäen. Lue lisää vaikuttavien verkkotilaisuuksien fasilitointivalmennuksistamme ja pyydä tarjous!