Työyhteisösovittelulla ristiriidoista rakentavaan vuorovaikutukseen

Asiantuntijatyössä odotetaan entistä enemmän kykyä tehdä yhteistyötä monialaisesti erilaisten ihmisten kanssa, mutta samaan aikaan työ on kiireistä ja pirstaloitunutta. Kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutusta on entistä vähemmän ja etätyöjärjestelyt ovat tulleet jäädäkseen.

Vuorovaikutuksen ongelmat syntyvät helposti: ihmisten välille voi kehittyä huomaamatta kitkaa. Aihetta on usein vaikea nostaa esiin, etenkin jos tilanne on päässyt jatkumaan jo pitkään. On helpompi keskustella tuotannon ongelmista tai asiakaspalautteesta kuin antaa palautetta työtoverin käytöksestä.

Hyvässä työyhteisössä voidaan olla eri mieltä asioista. Useimmat erimielisyydet keskittyvät käsiteltävään aiheeseen eivätkä liity ihmisten välisiin suhteisiin. Toiset ristiriitatilanteet kuitenkin saattavat jäädä kytemään, paisuvat ja aiheuttavat pitkittyneitä ongelmia ihmisten väliseen yhteistyöhön.

Huono työilmapiiri käy kalliiksi

Miten tällaiset toistuvat arkipäivän konfliktit vaikuttavat työyhteisöön? Jos vuorovaikutuksen ongelmat jäävät pysyviksi, on siitä merkittävää haittaa työyhteisön ilmapiirille.

Ratkaisu ristiriitatilanteisiin löytyy työyhteisösovittelusta

Työelämässä ihmiset ovat eri mieltä asioista ja suhtautuvat esimerkiksi muutokseen eri asenteella. Ihmisillä on erilaisia vuorovaikutustyylejä ja tapoja kommunikoida. Näin ollen konflikteja ei voida välttää.

Ristiriidat kärjistyvät usein siksi, että vuorovaikutus lakkaa toimimasta, kun emme ymmärrä toisiamme ja teemme virheellisiä tulkintoja toistemme käytöksestä. Onkin siis parempi hyväksyä ristiriidat ja konfliktitilanteet osaksi työelämää ja suhtautua niihin oppimisen ja kasvun mahdollisuutena.

Kuinka tällaista tilannetta voidaan sitten lähteä purkamaan? Vaikka moni tunnistaa ongelman, on usein meillä yllättävän vähän kokemusta sen ratkaisemisesta. Tehokkain keino ratkaista pysyviä vuorovaikutuksen ongelmia on työyhteisösovittelu.

Sen teho ja tuloksellisuus perustuvat kahteen seikkaan: sovittelijan rooliin ja systemaattiseen sovitteluprosessiin.

Restoratiivinen työyhteisösovitteluprosessi on tieteellisesti tutkittu, nopea ja tehokas työkalu työyhteisöjen ristiriitojen ratkaisemiseen.

Vuorovaikutusongelmien ratkaiseminen tuottaa työyhteisölle useita myönteisiä seurauksia:

Näin sovittelun tuloksena koko työyhteisön toimintaa saadaan parannettua.

Restoratiivinen työyhteisösovittelu

Työyhteisösovittelun tarkoituksena on auttaa ratkaisemaan organisaatiossa esiin nousseita ongelmia. Tarkemmin sovittelun tavoitteen määrittelevät sovitteluun osallistuvat osapuolet.

Sovittelija toimii prosessissa puolueettomana fasilitaattorina. Hän johtaa keskustelua, tukee osallistujia, mutta ei tuota ratkaisua tilanteeseen.

Sovittelussa ei ratkota esimerkiksi palkkakiistoja tai työn prosessiongelmia, vaan käsitellään tulehtuneita henkilösuhteita. Sovitteluprosessiin voi osallistua useampi työyhteisön jäsen.

Prosessin systemaattisen etenemisen tarkoitus on lämmittää osallistujat kohti sovintoa. Ilman riittävää valmistautumista konfliktin käsittely voi luisua syyttelyksi, jossa ei aidosti kuulla toista osapuolta, vaan lukkiudutaan puolustusasemiin. Onkin tavallista, että sovittelun alussa osallistujat suhtautuvat epäillen sovun mahdollisuuteen.

Prosessin aikana osapuolten välille syntyy yhteys ja pikkuhiljaa luottamus kasvaa. Samalla myös asiat selkiytyvät ja tunnistetaan konkreettisia tilanteita, joihin sovitaan uudet toimintatavat.

Restoratiivinen työyhteisösovittelu

1. Infotilaisuus (n.45 min)
Luodaan yhteinen ymmärrys sovittelun periaatteista, vaiheista ja eri rooleista.

2. Yksilötapaamiset (n. 60 min)
Sovittelija tapaa kunkin osallistujan erikseen. Tapaamisen tarkoitus on ajatusten selkiyttäminen ja sovittelijan ja osallistujien välisen luottamuksen vahvistaminen.

3. Sovittelutapaaminen (n. 7h)
Kaikki osapuolet ovat paikalla. Sovittelija johtaa työskentelyä, osallistujat tuottavat sisällön. Tapaamisen tuloksena syntyy ratkaisu tilanteeseen. Ratkaisun ydinkohdat kirjataan sopimukseen johon osapuolet ilmaisevat sitoutumisensa.

4. Raportointi
Sovittelija raportoi prosessin tuloksista esihenkilölle (ja muille erikseen sovituille tahoille)

5. Seuranta
Osapuolet ja sovittelija kokoontuvat 1-2 kuukauden kuluttua arvioimaan miten sovitut ratkaisut ovat toteutuneet käytännössä.

Prosessissa keskeistä on osapuolten välinen dialogi. Tavoitteena on oppiminen ja toisen näkökulman ymmärtäminen. Tässä esitetty malli on lähtökohta. Käytännön työskentelyssä prosessia voi olla tarpeen muokata. Muutoksista neuvotellaan aina asiakasorganisaation edustajan kanssa.

Webinaari: Dialogisuus työelämässä

Taitavalla fasilitoinnilla ja työyhteisösovittelulla voidaan auttaa yhteisöjä ja tiimejä ratkaisemaan ongelmiaan. Webinaaritallenteessa kuulet työelämän todellisia tarinoita siitä, kuinka haastavista tilanteista selvitään. Tilaa maksuton webinaaritallenne, jossa asiantuntijamme Kari Kukkola vastaa, miten rakentaa dialogisuutta työelämässä.

Grape People

Grape People syntyi vuonna 2003 tarpeesta tehdä organisaatioista osallistavampia. Organisaatioiden ja työympäristöjen muuttuessa yhä monimutkaisemmiksi tietävä ja määräävä, siis perinteinen, johtaminen ei enää riittänyt. Tarvittiin uudenlaista johtamista: osallistavaa eli fasilitoivaa johtamista.

Siispä lähdimme toteuttamaan missiotamme levittää fasilitointitietoa ja –taitoa, jotta organisaatioilla olisi paremmat edellytykset menestyä nyt ja tulevaisuudessa. Grape Peoplella on uniikki tapa fasilitoida, missä parhailla menetelmillä lisätään dialogisuutta tuloksellisten prosessien oikeisiin vaiheisiin.

Uskomme, että hyvässä ohjauksessa ihmiset ovat itse parhaita asiantuntijoita ratkaisemaan ongelmansa ja tekemään toimenpiteet ryhmässä kohti yhteisiä tavoitteita. Autamme organisaatioita luomaan yhteistä suuntaa ja toteuttamaan muutoksia fasilitoinnin ja fasilitointivalmennusten avulla.

Oli kyseessä sitten yhteisen vision luominen, strategian jalkauttaminen, organisaatiomuutos tai tiimien kehittäminen, me olemme täällä teitä varten. Fasilitoinnin keinoin helpotamme osallistumista, oivaltamista ja päätöksentekoa ryhmässä.