
Strategiatyöpajan 3 kompastuskiveä
Jokainen, joka on joskus osallistunut strategiatyöskentelyyn, tietää kuinka työlästä se on. Fasilitaattori Kari Kukkola on paikantanut strategiatyöskentelyn kolme tyypillistä kompastuskiveä – sekä ratkaisut niihin.
Jokainen, joka on joskus osallistunut strategiatyöskentelyyn, tietää kuinka työlästä se on. Fasilitaattori Kari Kukkola on paikantanut strategiatyöskentelyn kolme tyypillistä kompastuskiveä – sekä ratkaisut niihin.
Laitetaan joukko osaavia ihmisiä yhteen ja odotetaan tuloksia. Joskus niitä syntyy näinkin, mutta usein työskentely asiantuntijatiimeissä edellyttää enemmän johtamista. Tämä artikkeli avaa viittä tyypillistä ongelmaa
Aiemmin työurallani sain toimia esihenkilönä asiantuntijatiimille. Tiimini oli täynnä nuoria, kunnianhimoisia talentteja. Jokainen heistä pyrki parhaaseensa omilla henkilökohtaisilla ominaisuuksillaan. Tiimin tulos oli hyvää, mutta yhteistyö
Oletko työurallasi osallistunut työpajamuotoiseen työskentelyyn? Workshopin pitäminen on paikallaan esimerkiksi silloin, kun tarvitaan yhteistä ideointia, ongelmanratkaisua tai kehitetään toimintaa. Työpajan aihe voi liittyä esimerkiksi toimintatapojen
Mitä olet aina halunnut tietää fasilitoinnista, mutta et ole tiennyt keneltä kysyä? Tilaisuutesi on tullut! Fasilitaattori-valmentaja Henna Merensola kerää kysymyksiä fasilitoinnin mysteereistä ja asiakkaitamme askarruttavista
Taas edessä neljän tunnin Teams-palaveri! Kuinka etäkokouksen vetäjä voi vahvistaa omaa ja osallistujien jaksamista? Tässä minioppaassa fasilitaattori-valmentaja Henna Merensola jakaa viisi vinkkiä, kuinka varmistaa vireys
Tiimin kokouksissa Juuso on yleensä aika hiljaa. Hän ei mielellään ottaa kantaa ja kysyttäessäkin näkemykset ovat laimeita tai ympäripyöreitä. Mikä tekee Juusosta passiivisen palavereissa, vaikka
Miltä työelämä tulee jatkossa näyttämään? Jatkuvatko työt ensisijaisesti etänä, palataanko vielä toimistolle ja voinko itse valita, osallistunko paikan päällä vai etänä? Millainen on tämä paljon
Monin paikoin palaverit vievät leijonanosan työpäivästämme. Tammikuussa 2021 tehdyn kansainvälisen tutkimuksen mukaan kokouksissa vietetään jopa 2,5 kertaisesti enemmän aikaa kuin ennen pandemiaa. Usein yhteiset tilaisuudet
Kyky uudistua ja tehdä muutoksia on yksi menestyvän organisaation tärkeimpiä ominaisuuksia. Tiesitkö, että muutoksen onnistumisen mahdollisuudet moninkertaistuvat, kun muutoksen kaavan kaikki tekijät toteutuvat? Grape Peoplen
Saat sähköpostiisi muutaman kerran kuukaudessa oivalluksia kokouksiin, työpajoihin ja muihin työelämän kohtaamisiin.
Lähivalmennukset sisältävät aamiaisen, lounaan ja iltapäiväkahvit. Pyrimme huomioimaan ennakkoon ilmoitetut erityisruokavaliot ja allergiat tarjoiluissa.
Yleisötilaisuuteen, yleiseen kokoontumiseen tai julkiseen tilaan, jossa on muita henkilöitä samanaikaisesti paikalla, ei saa tulla, jos on mitään sairastumiseen viittaavia oireita. Koronavirus aiheuttaa hengitystieinfektion, jonka oireita voivat olla mm. yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, vatsaoireet ja päänsärky.
Jos vallitsevan terveys- ja turvallisuustilanteen tai viranomaisten ohjeistusten tai suositusten takia tilaisuutta ei voida järjestää lähitoteutuksena, tarjoamme mahdollisuuden osallistua verkkototeutukseen tai osallistumisen peruuttamiseen kuluitta.
Työskentelemme antaumuksella asiakkaamme hyväksi ja teemme kaiken voitavamme, jotta jokainen järjestämämme tilaisuus on tuloksellinen ja turvallinen. Kaikissa kysymyksissä ja tarvittavissa järjestelyissä autamme mielellämme.
Valmennukset toteutetaan Teams-alustalla. Kun olet ilmoittautunut, varaa päivät kalenteristasi. Kyseessä on vuorovaikutteinen valmennus, joka edellyttää reaaliaikaista osallistumista etänä.
Osallistumiseen tarvitset oman tietokoneen, rauhallisen tilan, vakaan verkkoyhteyden ja kuulokkeet mikrofonilla.
Parhaan kokemuksen saat etävalmennuksesta, kun sinulla on: